Big Room -toiminta parantaa työilmapiiriä ja tiedonkulkua Triplassa

Yhteistoiminnallisten toimintatapojen taustalla on halu luoda onnellista rakentamista.

Suomen suurimman rakennushankkeen, Triplan, onnistuminen vaatii monipuolista yhteistoimintaa. Työmaalla on jo yhteensä noin 1000 henkeä, ja määrän arvioidaan kasvavan vielä 500-600 henkilöllä hankkeen edetessä. YIT haluaa varmistaa tehokkaan työskentelyn Big Room -toiminnalla, jossa on mukana yli 60 toimihenkilöä.

Granlund Consulting koordinoi Big Room -päiviä ja vastaa esimerkiksi käytännön järjestelyistä.

”Selvitimme yhteistyön aluksi YIT:n johdon tavoitteet Big Room -työskentelylle”, kertoo Granlund Consultingin neuvonantopalvelujen toimialajohtaja Piia Sormunen. ”Big Roomin haluttiin muokkaavan toimintaa ratkaisukeskeiseksi, parantavan työilmapiiriä ja tehostavan työajankäyttöä, esimerkiksi vähentämällä palavereita. Ne vievät suurhankkeessa aivan liikaa työaikaa.

Jotta Big Room -työskentely on tehokasta, jokaisella päivällä on oltava valmiiksi laadittu agenda.

”Parhaimmillaan päivän aikana on ollut käynnissä Triplassa viisikin erillispalaveria, ja siksi yksi meidän tärkeimmistä tehtävistämme on varmistaa, että tieto päätetyistä asioista kulkee suunnittelijoille ja työmaalle. Muistiot tallennetaankin saman tien sähköiseen tietokantaan, josta esimerkiksi yksittäinen suunnittelija voi katsoa, mitä tietyssä erillispalaverissa on päätetty.”

Asiat selviävät keskustelemalla

Yhteisten päivien aikana tullaan tutuiksi, mikä parantaa yhteistyötä monin tavoin.

”Big Room luo suoran keskusteluyhteyden, mikä parantaa työilmapiiriä, päätöksentekoa ja tiedonkulkua”, Sormunen kiteyttää. ”Yhdessä haetaan vaihtoehtoja eikä keskitytä ongelmiin.”

Yhteistoiminta onkin olennainen ja tärkeä osa Triplaa, vaikkei kyse ole allianssihankkeesta.

”En usko, että Big Roomille on Triplassa paljon vaihtoehtoja. Yhteistoiminnallinen työskentely on ainoa tehokas kokousmenettely näin valtavassa hankkeessa. Alalla olisikin tärkeää päästää irti vanhoista toimintamalleista ja ryhtyä suunnittelemaan työn tekemistä. Asioista pitäisi keskustella kasvokkain eikä vain sähköpostin välityksellä. Triplassa digitaalisuus onkin vain apuväline, ei ratkaisu. Asiat kun selviävät keskustelemalla.”

Onnellista rakentamista

Yhteistoiminnallisten toimintatapojen taustalla on halu luoda onnellista rakentamista.

”Me Consultingilla haluamme varmistaa omasta puolestamme, että Triplalla on onnellinen loppu kaikkien kannalta. Yksi tärkeä keino on luoda positiivista ilmapiiriä. Kun ihmiset puurtavat samassa hankkeessa vuosia, raskaita päiviä on tärkeää keventää ihan pienillä asioilla. Kun ihmiset ovat hyvällä tuulella, se edistää koko hankkeen etenemistä ja yhteistyötä.”

Big Room -työskentely on YIT:lle tärkeä suunnittelunohjauksen muoto.

”Big Room on selkeyttänyt toimintaa sekä tuonut hyvin esille lähtötieto- ja päätöksentekotarpeita”, kertoo Triplan suunnittelun ja rakennuttamisen johtaja Jarkko Pakkala YIT:ltä. ”Erityisen tärkeää se on ollut monimutkaisimmissa kokonaisuuksissa, kuten 250:n vuokralaisen kauppakeskuksessa. Joka keskiviikko pidettävä Big Room on raskas suunnittelupäivä, mutta se on vähentänyt muita palavereita, jotka vievät isossa hankkeessa helposti kaiken ajan. Uskon Big Roomin parantaneen myös työtehoa.”

« Takaisin

Haluatko kuulla lisää?

Piia Sormunen
Toimialajohtaja, neuvonantopalvelut (Director, Advisor Services)

etunimi.sukunimi@granlund.fi
040 653 3118

Lue lisää »

Jaa artikkeli