Citycon: BREEAM-ympäristösertifiointi

Citycon on myös yksi Pohjoismaiden ahkerimmista rakennusten ympäristösertifioijista. Jo yhteensä 16 Cityconin omistamaa ja 4 yhtiön hallinnoimaa kauppakeskusta on saanut BREEAM In-Use -sertifikaatin. Tavoitteena on sertifioida 75 % kiinteistökannasta vuoteen 2017 mennessä.

Citycon Oyj on keskeisillä paikoilla sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen on osa Cityconin vastuullisuusstrategiaa.

– Kiinteistöalalla on erinomaiset mahdollisuudet ja useita kustannustehokkaita keinoja pienentää hiilijalanjälkeä ja ympäristövaikutuksia sekä vähentää samalla energiankulutusta ja siihen liittyviä kuluja, kertoo Cityconin vastuullisuusanalyytikko Johanna Kivelä. – Kyseessä on win-win-tilanne.

Cityconin ja Granlund Consultingin yhteistyö ympäristösertifioinneissa alkoi BREEAM-sertifioinneilla vuonna 2015: Suomessa, Ruotsissa ja Virossa päätettiin sertifioida kahdeksan kauppakeskusta.

– BREEAM In-Use -luokitusjärjestelmä oli meille toimivin vaihtoehto, ja myös Norjassa sijaitsevissa kauppakeskuksissamme on tehty aikaisemmin sama valinta, kertoo Kivelä.

– BREEAM on Britteinsaarilla jo 1990-luvulla luotu maailman ensimmäinen rakennusten ympäristöluokitusjärjestelmä, ja se sopiikin eurooppalaisille kiinteistöille usein paremmin kuin Yhdysvalloissa kehitetty LEED, toteaa Granlund Consultingin projektipäällikkö Robert McGrath. – Se on asiakkaille myös nopeampi ja edullisempi vaihtoehto.

Sertifiointi nostaa kiinteistön arvoa ja ympäristöprofiilia

Sertifioitavista kauppakeskuksista neljä sijaitsi Suomessa, kolme Ruotsissa ja yksi Virossa. Tavoitteena oli saavuttaa kiinteistöissä vähintään sertifiointitaso ”Good”.

– Lopullisessa sertifioinnissa kaikki Cityconin kauppakeskukset saivat joko arvosanan ”Good” tai ”Very good”, kertoo Robert McGrath. – Sertifiointi paljasti joitakin puutteita kiinteistöjen käytäntöjen dokumentoinnissa ja rakennusten perustiedoissa, mutta näitä asioita voitiin parantaa. Nyt kiinteistöissä on hyvät mahdollisuudet sertifiointitason nostamiseen tulevaisuudessa.

Sertifiointiprosessi parantaa kiinteistöjen markkina-arvoa ja ympäristöprofiilia.

– Kansainvälisen sertifikaatin käyttö on meille hyödyllistä, koska Cityconilla on kansainvälinen omistajakunta ja tarvitsemme eri maissa sijaitsevista kiinteistöistämme vertailukelpoista tietoa. BREEAMin avulla teemme benchmarkkausta ja pohdimme, mikä on tilanteemme nyt ja mitkä voisivat olla seuraavat askeleet, joilla parannamme kiinteistöjemme ympäristö- ja kustannushyötyjä. BREEAM kiinnostaa myös vastuullisesta sijoittamisesta kiinnostuneita kansainvälisiä sijoittajia ja helpottaa heidän analyysiaan. Lisäksi sertifiointi auttaa meitä panostamaan järjestelmällisyyteen ja dokumentaatioon, eli voimme käyttää BREEAMia jatkuvan parantamisen työkaluna.

Ympäristöystävällisyyden pitkäjänteistä parantamista

BREEAM In-Use -sertiointi on parhaimmillaan työkalu, jolla kiinteistön energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä parannetaan pitkäjänteisesti. Granlundin konsultointipalvelujenkin tavoitteena on auttaa asiakasta hyödyntämään BREEAM-prosessia ja sen tuloksia monipuolisesti.

– Sertifiointiprosessissa saatu tieto auttaa tulevaisuuden päätöksenteossa, kuten kiinteistön ylläpidon pitkän aikavälin suunnittelussa (capex), rakennuksen peruskorjaustarpeiden määrittämisessä sekä energiatehokkuuden ja jätehuollon parantamisessa, McGrath toteaa.

Myös pitkään jatkuneesta yhteistyöstä on prosessin aikana hyötyä.

– Tunnemme Cityconin kiinteistöt ja järjestelmät niin hyvin, ettei asiakkaan tarvitse osallistua sertifioinnin kaikkiin vaiheisiin, vaan heidän asiantuntijoidensa aikaa säästyy muihin töihin, Granlundin McGrath toteaa. – Kun prosessi voidaan viedä läpi nopeasti, kustannukset laskevat.

Suomessa Cityconin kauppakeskuksissa on käytössä Granlund Manager Energy -ohjelmisto. Se antaa kiinteistöjen energiakulutuksesta reaaliaikaista tietoa, jota voidaan hyödyntää sertifioinnissa.

– Tiedon avulla etsimme kunkin rakennuksen kannalta toimivimmat ratkaisut, joilla sertifioinnissa saavutetaan paras mahdollinen tulos, McGrath kertoo. – Granlundin laaja ympäristöalan asiantuntemus auttaa esimerkiksi kehittämään energiankulutuksen mittausjärjestelmiä ja parantamaan tuloksia niissä kohdissa, joissa se on mahdollista. Samalla kun BREEAM-tulokset paranevat, kiinteistön energiakustannukset laskevat.

Sertifiointi on yksi etappi matkan varrella

Kahdeksan kauppakeskuksen sertifiointiprojekti saatiin päätökseen sovitussa ajassa ja budjetissa. Aikaisemmat sertifioinnit huomioiden Citycon omistaa nyt Pohjoismaiden suurimman BREEAM In-Use -ympäristösertifioidun kauppakeskusportfolion.

– Sertifioituna on nyt 55 % koko kiinteistökannastamme, kertoo Cityconin Johanna Kivelä. – Sertifiointi on osoittanut, että Cityconin kauppakeskusten vahvuuksia on esimerkiksi sijainti erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien varrella osana tiivistä kaupunkimaisemaa. Kiitosta on saanut myös kauppakeskustemme jätehuolto, kuten laajat kierrätysmahdollisuudet, ja uusiutuvan energian käyttö. Esimerkiksi Tampereen Koskikeskuksessa hyödynnetään viereisestä koskesta saatavaa lämpö- ja jäähdytysenergiaa. Seuraava tavoitteemme on, että 75 % Cityconin kiinteistöistä on BREEAM In-Use -sertifioitu vuoteen 2017 mennessä.

Haluatko kuulla lisää?

Robert McGrath
Johtava asiantuntija (Senior Consultant)

etunimi.sukunimi@granlund.fi
050 315 2433

Lue lisää »

Jaa artikkeli